Asiakaskokemus merkitsee myös teknologiapuolella

Asiakaskokemus on merkittävä asia mille tahansa yritykselle. Jos asiakkaat lähtevät pettyneinä, he yleensä eivät palaa ellei ala ole muuten huomattavan surkea tasoltaan. Kyseistä ilmiötä havaitsee kyllä joillakin aloilla valitettavasti ja se pilaa alan maineen kaikilta alan tekijöiltä, mikä on tietysti harmi kaikkien kannalta. Kyseinen ala on muuten tietysti myös teknologian ala ja ilmiö on vielä alalla erittäin vahvasti maailmanlaajuinen. Joka tapauksessa ala on täydellinen esimerkki huonosta asiakaskokemuksesta. Asiakaskokemukseen voi vaikuttaa lukuisilla eri tavoilla. Puhutaan sekä asiakaskokemuksen johtamisesta että parantamisesta. Johtamisella viitataan tietysti siihen, että yritys itse ohjaa asiakasta ja täten päättää millainen kokemus tälle tulee. Kyse on hieman samanlaisesta ilmiöstä kuin vaikkapa elokuvan viralliseen ensi-iltaan astelevan asiakkaan kokemus punaisella matolla on. Tilaisuus on suunniteltu tarkkaan, jotta asiakas saa parhaan mahdollisen kokemuksen. Silti asiakas tekee juuri niin kuin yritys halusikin. Toki aina löytyy tapauksia, joissa asiakas ei ole mihinkään tyytyväinen. Nämä tapaukset pitää yksinkertaisesti eliminoida eli antaa porttikielto tai antaa heille potkut. Jos haluat oppia asiasta lisää, täältä löytyy paljon tietoa aiheesta.

Parempi terveys teknologian avulla

Ihmisten ja myös eläinten terveys on kohentunut paljon teknologian avulla. Lisäksi teknologia on auttanut myös hieman epäsuoremmin internetin välityksellä monia ihmisiä ottamaan terveytensä omiin käsiin, kun lääkäreistä ei valitettavasti ole avuksi. Moniin sairauksiin he toteavat koulutuksensa ja lääkefirmojen toiminnan seurauksena, että tautiin tai oireisiin ei ole olemassa apua, vaikka silmät avaamalla huomaisi, että suurin osa potilaista saa selvää apua pienillä ruokavaliomuutoksilla kuten kokeilemalla gluteenin poistamista ruokavaliosta tai lisäämällä hieman inkivääriä ruokaan joka päivä. Yksi asia on myös varsin kyseenalainen ja kyseessä on eläimille syötettävä ruoka. Monet koirat ja kissat sairastuvat uskomattomiin tauteihin jo nuoressa iässä, mikä ei ole yllätys kun katsoo niille syötettävää roskaa. Tästä aiheutuu kaikenlaisia tauteja kuten vaikkapa ientulehdusta ja muita suun ja hampaiden sairauksia. Onneksi näihin löytyy apua esimerkiksi sivulta http://www.evidensia.fi/palvelut/koirat/koiran-suu-ja-hammassairaudet/ jossa on perehdytty tarkasti näihin vaivoihin. Ihanien ja rakkaiden lemmikkieläinten iloisuuden pilaavat vaivat ja sairaudet ovat suuri harmi joten on hyvä, että niitä voidaan edes jälkikäteen hoitaa mahdollisimman tehokkaasti.

Kotisivujen rooli yritykselle

Kotisivujen merkitys on nykyisin melko valtava. Yrityksen nettisivut ovat  usein ensimmäinen asia, jonka potentiaalinen asiakas näkee yrityksestä. Otetaan esimerkiksi tapaus, jossa yrityksen aiempi, tyytyväinen asiakas kertoo tuttavalleen yrityksen olleen erittäin hyödyllinen itselleen ja että hän on ollut todella tyytyväinen sen palveluun. Kaveri menee tietysti katsomaan yrityksen kotisivut, jotta saa selville minkänäköinen yritys on kyseessä ja mitä se tarjoaa. On siis automaattisesti selvää, että nettisivut ovat tässä tapauksessa ensimmäinen kosketus yrityksen visuaaliseen ilmeeseen ja täten sen koko yleisimagoon. Yrityksen nettisivut määrittelevät tämän imagon myötä pitkälti myös sen, miten arvokkaana asiakas pitää yrityksen palvelua. Arvolla tässä tarkoitan siis koettua arvoa ja sen myötä hintaa, jonka asiakas on valmis maksamaan palvelusta. Suomessa on monia yrityksiä, jotka tekevät Internet-sivustoja. Esimerkiksi osoitteesta http://www.saleslion.fi/palvelut/kavijaa-aktivoivat-kotisivut löytyy yksi Suomen tunnetuimmista yrityksistä alalla. Nettisivuja tehtäessä on myös erittäin tärkeää muistaa konversio. Ilman sitä nettisivujen potentiaalia ei hyödynnetä läheskään täysin. Lisää tietoa aiheesta löydät tietysti aina esimerkiksi Wikipediasta.

Moderni teknologia hifin ja musiikin kuuntelun maailmassa

Musiikkimaailma on mullistunut viimeisten 10-15 vuoden aikana täysin. On sinänsä jännittävää, että maailmassa jossa suurin osa asioista säilyy melkolailla ennallaan, jotkut asiat voivat muuttua niin täysin päälaelleen kuin musiikki on kaikin puolin kääntynyt. Ensin tulivat mp3-tiedostot, jotka johtivat musiikin laittomaan lataamiseen Internetistä (joka tavallaan on pääsyypää koko mullistukseen). Kazaa, Napster ja muut ohjelmat auttoivat ihmisiä saamaan musiikkinsa ilmaiseksi. Silloisilla internet-nopeuksilla kokonaisten levyjen lataaminen ei kuitenkaan ollut nopeaa saati kätevää. Artistit haastoivat kyseisiä yrityksiä oikeuteen mutta eivät onnistuneet voittamaan niitä. Myöhemmin tuli Steve Jobs ja Apple ja he jyräsivät laittoman lataamisen tarjoamalla nopeamman ja helpomman tien saada musiikkia. Kappaleet maksoivat vain euron (tai dollari) kappaleelta ja pian  musiikkimaailma oli taas elossa. Kaiken tämän jälkeen tuli Spotify, joka taas kerran uudisti kaiken eikä levyjä osta enää kukaan, mikä on johtanut perinteisten levykauppojen konkursseihin. Myös musiikin toiston eli hifin puolella on tapahtunut merkittäviä muutoksia. Langattomat kaiuttimet saapuivat lopulta monien vuosien odotuksen jälkeen – mutta mikä parasta, ne ovat myös erittäin hyviä. Esimerkiksi JBL on yllättänyt monet pienten langattomien kaiuttimien äänenlaadulla. Suomessa heitä edustaa muun muassa Hifistudio, jos et ole vielä päässyt testaamaan ja kokemaan tuota ääntä. Teknologia siis muuttaa maailmaa tuntuvasti ainakin vuosittain ellei jopa jo kuukausittain nykyisin. Toivottavasti kehitys jatkuu positiiviseen suuntaan, sillä merkkejä päinvastaisestakin on jo nähty.